torstai 15. heinäkuuta 2021

Villa Hupsu

Nupun ja Jujun aristokattinen kerrostaloarki heitti räggärinpeppua ennen juhannusta. Suunnitelmissa oli vetäytyä heti loman aluksi hyväksi havaittuun huoneistohotelliin Savon sydämessä, mutta elohopean hilautuessa hellelukemiin meitä alkoi hirvittää: lomakodissa ei olisi lainkaan ilmastointia, joten koko reissu oli vaakalaudalla. Onneksi suunnitelmia pystyi vielä rukkaamaan, ja päädyimmekin vuokraamaan kaupunkiköörillemme Anttolanhovista ilmastoidun rinnetalon puolikkaan, jossa riitti tilaa ja näkymiä!
 
Automatkan mourut unohtuivat, kun pääsimme näihin maisemiin!
Löydätkö kuvasta toffeelaikukkaan turistin?

 
Juju olisi halunnut heti kiskoa speedot jalkaan ja painua biitsille.

 
Sen jälkeen voisi kuivatella turkkia saunassa tai takan äärellä.

 
Nuppu hoksasi, että terassin grillissä
kelpaisi käryttää possunsydäntä.


Tehtävä numero kaksi: löydätkö kuvasta Pullervon?

Tuntui suorastaan hämmentävältä, että me Hupsut saimme levittäytyä kahteen kerrokseen, ja lääniä oli paljon laajemmin kuin kotona. Kuljimme kaikki aluksi hämmentyneinä pötköinä (osa vaakapötköinä, osa pystypötköinä) ja mietimme, miten edes osaisimme olla niin hienossa paikassa. Peittelimme sohvat ja sängyt omilla tutuilla vilteillämme ja ripottelimme sinne tänne kotoa kärrättyjä tavaroita, kunnes aloimme kotiutua lomalukaaliimme.

 
Sängyt olivat pehmoisia ja riittävän suuria meille neljälle.

Seinillä oli jänskempää taidetta kuin kotona.

 
Ruokaa sai tilattua suoraan petiin... niin kuin kyllä kotonakin.


Maisemia pystyi ihastelemaan myös fiiniltä porrastasanteelta.

 
Nuppu tosin vetäytyi mieluummin turvallisesti pehmotyynyjen väliin.


Jälleen kerran kävi selväksi, kumpi kissoistamme on kiinnostuneempi seikkailuista ja kumpi rennosta lomalöllöttelystä...

Jujufer Kolumbus juoksi rappuja ylös ja alas välillä kolme porrasta kerrallaan
aiheuttaen henkilökunnalle kylmää hikeä ja sydämentykytyksiä...

 
Nuppu Naudashian sen sijaan nautti
hemmotteluhoidoista ja tyttöjen illoista.


Mälsintä oli, jos henkilökunta meni parvekkeelle
ja jätti seikkailunhimoisen Jujuferin tylysti sisälle!


Onneksi Mummi Poppanen tuli käymään ja toi ihanan rotan!
Se sai Nupunkin riehaantumaan köyryselkäjuoksuun!

Jujusta olisi ollut hauskaa treffata Milton-serkkua,
mutta henkilökunta väitti, että terkkujen lähettäminen oli
 parempi idea, koska serkkupoika on melkoisen iso.

Viivyimme Villa Hupsussa neljä yötä, ja kissat kotiutuivat koko ajan paremmin:

Kun olimme liesussa, mössykät vetelivät hirsiä
hellyttävänä karvakamutiiminä.

 
Mitä suurempi talo, sitä tiiviimmin nämä nahistelukaverit näemmä hengaavat.

Jännimmät seikkailut hoidettiin lopulta kylki kyljessä.

Ja Napoli-sarjaa luimme iltaisin söpösti koko porukalla.
 

Lopulta oli pakko kuitenkin katsoa totuutta silmiin:
loma oli lopussa ja Juju näytti virkeältä ja ihanalta!

Niinpä meidän oli pakattava haikein mielin ja
jätettävä Villa Hupsu odottamaan seuraavaa kertaa.


Lomamme oli silti kaikin puolin onnistunut, ja Nuppu ja Juju osoittivat taas olevansa ensiluokkaista matkaseuraa. Askartelimme reissustamme myös pienen YouTube-videon, josta pääsee aistimaan lomatunnelmiamme. Kumman lomanviettotyyliin samaistut enemmän, Nupun vai Juitsin?😺
 


 
Entä mitä teidän kaverien kesään kuuluu?

14 kommenttia:

  1. Hmm, molempia tyylejä on hyvä toteuttaa sopivissa määrin. Näyttää muuten tosi kivalta tuo teidän lomapaikka! - Pepsi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli tosi kiva paikka, vaikka mama sanoi, että ois ollut kivempaa, jos talo ois ollut yhdessä kerroksessa. Mutta mun mielestä just ne portaat oli hauskinta ikinä! T. Juitsi

      Poista
  2. Hyvä päätös lomailla ilmastoidusti! Ja muutenkin näyttää olevan puitteet kohdallaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oltiin kyllä kaikki onnellisia ilmastoinnista! Muuten olisi lomareissu mennyt ihan nuukahtaneissa merkeissä. Nyt oli virtaa jahdata rottia ja kissoja. :-D

      Poista
  3. Teillähän on nyt ollut kaikenlaista erityistä! Onneksi lomapaikat ovat olleet noin hyviä ja lomailijat kauniita ja rohkeita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo, tämä on ollut huppanoille jännä kevät ja kesä, kun ne on sisällytetty reissuihin mukaan. <3 Enpä olisi uskonut, miten hyvin molemmat sopeutuisivat matkakisuiksi. <3 <3

      Poista
  4. Teillä on ollut vallan antoisa loma ja sehän on parasta, että kukin voi ottaa lomansa tyylillään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se on, ja kun löytyy jokaista lomailijatyyppiä, niin lomasta tulee söpön monipuolinen. :)

      Poista
  5. Hiukka hienon lomapaikan löysitte ja saitte olla siellä vielä monta yötä ja päivääkin. Kiitos isosti lomaraportista.
    - Rokkimimmit -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, kun kävitte meidän raportin lukemassa! <3 Hupsuista on tullut tosiaan melkoisia matkailijoita. :)

      Poista
  6. Meidän kisut olisi varmaan kateellisia, jos näkisi tuon - ne reppanat kun ovat saaneet olla koko kesän himassa - vaikka ihmiset ovat välillä käyneet päivän matkoilla (ei tosin tuolla teidän paikassa, joka näytti kyllä hienolle)... ;) Mutta kyllähän täällä E-Savossa on hienoja paikkoja - montakin, kuten esim. Sami Kurosen ruokaohjelmasarja todistaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saimaan äärellä on kyllä Suomen kauneimmat maisemat! <3 Tai ainakin itselle rakkaimmat. Eli siellä on hyvä kisujen olla ihan vuoden ympäri! =) Nuppu ja Juju selvästi viihtyivät loma-asunnossa, mutta sen autossa kököttelyn ne olisivat varmasti jättäneet mielellään kokematta... Eli reissaamisessa kyllä on puolensa ja puolensa.

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Tuntui melkoisen hellyttävältä lomailla koko porukalla, vaikka kissojen kanssa matkustaminen onkin vähän työläämpää. :)

      Poista