lauantai 21. tammikuuta 2017

Nuppumobiili talviparkissa

Jos Nuppu olisi auto, se olisi beigellä teddykarvalla päällystetty kuplavolkkari. Se huristelisi huolettomasti aurinkoisilla hiekkateillä ja vilkuttelisi valojaan kaikille vastaantulijoille. Perhoset houkuttaisivat Nuppumobiilin joskus kukkakedoille, eikä ole mahdoton ajatus, että se kellahtaisi moottorit huristen sammalpedille lepäämään.
 
Elämä on parasta, kun kiepsahtaa välillä katolleen!
 
Vaikka Nuppumobiili on hyväntuulinen ja katsastuksen selvittänyt menopeli, sitä ei ole missään nimessä tarkoitettu talviajoon. 
 
Nelivetoisella karvasuzukillamme on eräänlaiset nastat läpi vuoden,
mutta lumikinoksissa revittely ei tulisi kuuloonkaan, sillä se rakastaa lämpöä.

Niinpä Nuppumobiili pöristelee kainaloitaan myöten
vain maman lämpimän puffipeiton päällä.

Myös sohva on todettu talviaikaan hyväksi parkkipaikaksi etenkin silloin, kun tarjolla on hohkaavaksi lämmitetty parkkiruutu. Se sijaitsee aivan sohvan keskellä suurten tyynyjen liitoskohdassa, ja lämmitysvastuu on meillä ihmisillä. Kun Nuppu huomaa, että jompikumpi meistä on löhnöttänyt riittävän kauan ruudussa, se alkaa häslätä ja inahdella. Jos ihminen ei ymmärrä siirtää peffaansa syrjemmäs, Nuppu kiipeää leffatykin päälle. Silloin parkkiruutu auttamatta vapautuu ja Nuppu kaasuttaa sitä kohti pinkit anturat ulvoen.
 
Ja kun Nuppu menee parkkiin, se syöttää mittarin täyteen kolikoita.
 
Niinpä ruutu on varattuna hamaan ikuisuuteen saakka.

Onneksi perheen toffeevolkkari on sään kestävää mallia,
sillä sen ei auta muu kuin parkkeerata nietosten keskelle...

20 kommenttia:

  1. Nuppumobiili vaikuttaa hyvin hippimäiseltä ja naiselliselta :-D
    Se on myös ensiluokkaista muotoilua ja kaunis kuin mikä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuppumobiili kiepsahti täällä kehräten katolleen, kun tuli niin ihanat kehut! <3

      Poista
  2. Vai että Nuppumobiili... :D Täällä vähän sama tekniikka tuossa lämpimän paikan valloituksessa, kolttosia tekemään niin johan pääsee parahaalle paikalle...! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillä onkin niin paljon mobiileja, että tarkkana saa olla, jos meinaa jostain edes semihyvän paikan saada. :-D Ovelia tyyppejä nuo karvavolkkarit...

      Poista
  3. Meidän kisuillakin on taskut täynnä kolikoita, sillä sohvan molemmat parkkiruudut ovat usein pitkään varattuina. Palveluskunta etsiköön paikkansa mistä haluaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mistä ihmeestä katit löytävätkin niin paljon kolikoita?! :-D Ihan varppina niillä on jotkin sala-avaimet palveluskunnan säästöpossuihin!

      Poista
  4. Meilläkin on sohvalle parkkiruutu, jossa on kyltti "Olga". Sofin ruutu on kiipeilypuussa. Joka kissalla pitää olla oma ruutu, nih!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei oo aina pakko olla omat ruudut. Voi olla samassakin.

      Poista
    2. Aika kätevää, että Olgan parkkiruutu on merkitty kyltillä. :-D Ei tartte siis edes kolikoita, kun on kestovaraus. Ja kissoilla toki on pakko olla omat ruudut, mutta se on sitten ihan sopimusasia, kenen ruutuun mennään milloinkin karvaiseksi kissaläjäksi! <3

      Poista
  5. Ei voi olla samassa ruudussa kenenkään häirikön kaa ainakaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. https://www.youtube.com/watch?v=9JU9174D68U

      Poista
    2. :-D Nää on herkkiä nää parkkeerausjutut. Tilaa ei aina ole, vaikka kyseessä olisi parkkihalli!

      Poista
  6. Aivan mahtavan upea ja linjakas malli on tuo Nuppumobiili :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin? :o) Mitään en oikeista autoista tiedä, mutta Nuppumobiili on the best! <3

      Poista
  7. En kestää Nupun maailman söpöimpiä mitted-tassuja <3 Miten voikaan olla nuin söpölipöpölit <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En mäkään kestä, kun ne ovat niin ihanat, että tekisi vain mieli pussata pikku varpuleita! <3

      Poista
  8. Meidän kisujen parkkiruudut on myös sijoitettu sohvalle, eikä niistä luovuta, vaikka kolikot olisivat aikaa sitten loppuneet :D Parkkipirkkoa vain mulkoillaan pahasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :-D Mäkin yritän välillä parkkipirkkoilla, mutta sakkojen sijaan parkkeerajille rapsahtaa vain rapsutuksia ja masupusuja...

      Poista
  9. ..mä kyllä olisin sanonut, että komeat on Nuppumobiilin karvanopat ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuppumobiili on yhtä suurta suloista karvanoppaa! :-x

      Poista