keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Heja, Juju, ja uusi agilitykalusto!


Kissakanavamme särähtää taas päälle, sillä nyt on aika paljastaa, leikkikö kukaan Jujun kanssa maanantaina sen jälkeen, kun kerrostalon kokoinen laatikko oli taiteltu kokoon ja kannettu pahvinkeräykseen: Kyllä leikki, eikä vain vähän, vaan koko pitkän illan, kunnes pirtsakka kissapoika alkoi olla niin sippi, että lelut piti lopulta piilottaa.

"Vad är de här?" Juju kysyi sinikeltaiset puomit nähdessään.

Kun sain pujottelusetin paikoilleen, Nuppu huudahti "Titta!"
ja "Vad fint! Tässä vaiheessa Jujulle "tuli puhelu", eli ujo poika
vetäyi hetkeksi toisaalle rohkeutta keräämään.
Lopulta täpinä tassuissa yltyi niin kovaksi, että
Juju uskaltautui tutustumaan pujottelukeppeihin.

Temppu oli Jujulle helppo nakki, vai pitäisikö
sanoa "lätt knack"? Seuraavaksi aiomme
lisätä puikkimiseen vauhtia!
Testasimme samaan syssyyn myös Hollanti-henkisen esteen.
Viritin puomin ensin turhan korkealle, joten Juju hyppäsi
nokkelana poikana hiiren ja tunnelin yli mutta puomin alta.

Varsinainen hyppykuva ei vielä onnistunut, joten kännykän
sijaan turvaudumme seuraavissa treeneissä oikeaan kameraan.
Ehkä voisimme harrastaa esteen avulla myös limbokisoja.
Juju nimittäin osaa mennä lättyäkin lättänämmäksi.

Vaikka luulisi, että "borderkissa" olisi pitkien leikkituokioiden jälkeen rauhaisa ja tyytyväinen, Juju tuntuu saavan niistä ekstrapotkua. Siitä tulee törkeä ahmatti, joka haluaisi vielä vähän lisää huomiota. Jo aamusta se alkaa maukua seuran ja leikityksen perään. Jos erehtyy menemään pikku mouruajan luo, se töpsöttää täyttä vauhtia olohuoneeseen ja alkaa raapia riemuissaan kiipeilypuuta. Heittelen sille trendikästä hiusrenksuani aamutoimien lomassa, mutta kun koittaa lähdön aika, Juju taantuu oven eteen hylätyksi kissanpenturaasuksi. Onneksi sillä on kuitenkin seuraa Nupusta, joka on isosiskoista ihanin: tänäkin aamuna Nuppu oli piilottanut iPadini, jotta en pääsisi töihin vaan jäisin kotiin Heidän seuraneidikseen:

Kuka muka voisi huomata vilttiin maastoutuvan iPad-kotelon, kun sen päällä köllöttää
näin hehkeä, aamuauringossa paistatteleva ragdoll? Paniikki jo meinasi tulla...

10 kommenttia:

  1. Voi miten kiva, että pomppiminen ja agility pujottelu onnistui vaikka ensin oltiinkin ujona. :) Ja onneksi ipadkin löytyi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loppu hyvin, kaikki hyvin! :) Vaikka mielellään sitä aina aamuisin jäisi pieniä leikittämään ja paijaamaan koko päiväksi...

      Poista
    2. Kivaa toimintaa tuollainen esteily. Tsekkaapa kuitenkin huolella se seuraava puhelinlaskusi, ehkei olekaan vaan viattomasti piilotellut :)

      Poista
    3. Hyvä pointti. Ei ole sanottua, ettei Juju soittelisi rapakon toiselle puolelle. Sukujuuret kun ulottuvat Kanadaan ja Yhdysvaltoihin. :-o Ehkä ihan hyvä siis lähteä aamuisin töihin puhelurahoja tienaamaan...

      Poista
  2. Hih,ihana Juju ja ovela Nuppu ♥ Mistä kaikkialta tilaat näitä ihania esteitä? Mua kutkuttais opettaa jotaa pientä meidän kollipojalle, en kyllä usko että tulee onnistumaan,meidän räsynuket on vähän liian räsynukkeja...:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Zooplussalla shoppailin. :) Olen kyylännyt pidempään tuota pujottelurataa, ja nyt sen kohdalla luki "poistuu valikoimasta", joten täytyi tilata se kiireesti. Ja onneksi tilasin, kun Juju tosiaan tykkää tuollaisista agilityjutuista. :) Välillä epäilyttää, onko se edes räggäri, kun on niin kovin sporttinen tapaus.

      Poista
  3. Ohoo, vautsi, pitääpä itsekin käydä katseleen Zooplussan valikoimia näiden osalta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sieltä löytyy kyllä kivoja juttuja - mutta este olikin ulkokäyttöön (täytyisi ottaa silmä käteen ja lukea)... Sai sen silti viriteltyä sisätiloihinkin. :)

      Poista
  4. Kun näytin Misulle teidän hienot esteet, sen leuka loksahti auki. Vau, miten hienoja esteitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :-) Juju on nyt polleaa poikaa, kun tuli kehuja Misulta, oikealta este-expertiltä!

      Poista