Vapaamuotoinen valjastreeni

Näin kevään tullen moni katti on jo päässyt esittäytymään ulkosalla. Ne ovat taapertaneet masu viime kesän heinänjämiä viistäen ja kuunnelleet tarkoilla karvakorvillaan pikkulintujen piipitystä. Rohkeimmat ovat yrittäneet tutustua koirakavereihin, ja ovatpa jotkut jopa rullailleet uusille ulkoiluseuduille hienoilla kissarattaillakin. Tätä kaikkea olemme Nupun ja Jujun kanssa seurailleet kateudesta vihreinä. Haaveissamme olisi hupsuttaa ja höpsöttää ikkunan tuolla puolen, mutta oikeasti ajatus pienistä räggäreistä pääkaupungin vilinässä pelottaa. Vaikka sisäkissuudessa ei pitäisi olla mitään vikaa, emme ole täysin kyenneet kuoppaamaan ajatusta ulkoilusta. Siksi otimme tänään projektiksi vapaamuotoisen valjastreenin.

Tällaisen härvelin löysin lelulaatikon kauimmaisesta nurkasta.

Koska vuosi sitten ostetut valjaat näyttivät kutistuneen, päätin napata ensimmäiseksi koekaniiniksi Jujun. Se ei voinut ymmärtää, miksi puin sille mokomat kittanaremmit. Se heittäytyi marttyyrina kyljelleen ja kykeni kävelemään vasta, kun menin rapistelemaan namipussia. Kun namit loppuivat, eivät jalatkaan enää kantaneet. Kokeilua varjosti myös mieheni kommentti siitä, ettei Jujua saisi pukea Village People -hengessä.

Äkkiseltään voisi luulla, että kaikki on ok...

...vaan ei ole! "Äääk! Mamaaa, ota pois, ota pois, ota pois!"

Tässä matkaan lähdetään namien voimin. Juju lupasi
vaikka taluttaa itse itseään jos saisi kananpalan.

Hieno poika! Noin sitä pitää – ja jalatkin pitää!

Tässä virallinen valjasposeeraus.
Nostakaa käsi/tassu, jos näette ne valjaat!

Seuraavaksi päätin kokeilla, kuinka nahka ja paljetit sopisivat Nupulle. Tai saisinko edes ängettyä XXL-kokoa olevat valjaat sen päälle. Nuppu on onneksi tottunut asustamiseen – onhan se pitänyt yllään niin pikkumustaa kuin satelliittiantenniakin. Nipsut napsahtivat nätisti kiinni, joskin valjaat sulautuivat Nupun turkkiin vielä salaperäisemmin kuin Jujun hentoiseen silkkiin:

Nuppua hävettää, sillä valjaat ovat viime kevään mallistoa.

Kehuin Nuppua niin vuolaasti, että se
suostui lopulta näyttämään naamansa.

Nuppu on nähnyt toisilla räggäreillä jopa villapaitoja. Miten siis voin edes kuvitella,
että se kehtaisi lähteä kanssani ulos tällaisissa pupujen pilipalihepenissä!

Toisaalta tuo valjaisiin liitetty mittarimato vähän houkuttaa jahtausleikkiin...

Kun poseeraukset alkoivat mennä taas tähän suuntaan, otin
kiltisti remmelit pois ja lykkäsin ne takaisin laatikon uumeniin.

Kun tuhmat valjaat oli otettu pois, unet maittoivat Jujulle. Ehkä se
herätessään kuvittelee, että kaikki oli vain kaameaa painajaista.

Heja, Juju, ja uusi agilitykalusto!

Kissakanavamme särähtää taas päälle, sillä nyt on aika paljastaa, leikkikö kukaan Jujun kanssa maanantaina sen jälkeen, kun kerrostalon kokoinen laatikko oli taiteltu kokoon ja kannettu pahvinkeräykseen: Kyllä leikki, eikä vain vähän, vaan koko pitkän illan, kunnes pirtsakka kissapoika alkoi olla niin sippi, että lelut piti lopulta piilottaa.

"Vad är de här?" Juju kysyi sinikeltaiset puomit nähdessään.

Kun sain pujottelusetin paikoilleen, Nuppu huudahti "Titta!"
ja "Vad fint! Tässä vaiheessa Jujulle "tuli puhelu", eli ujo poika
vetäyi hetkeksi toisaalle rohkeutta keräämään.

Lopulta täpinä tassuissa yltyi niin kovaksi, että
Juju uskaltautui tutustumaan pujottelukeppeihin.

Temppu oli Jujulle helppo nakki, vai pitäisikö
sanoa "lätt knack"? Seuraavaksi aiomme
lisätä puikkimiseen vauhtia!

Testasimme samaan syssyyn myös Hollanti-henkisen esteen.
Viritin puomin ensin turhan korkealle, joten Juju hyppäsi
nokkelana poikana hiiren ja tunnelin yli mutta puomin alta.

Varsinainen hyppykuva ei vielä onnistunut, joten kännykän
sijaan turvaudumme seuraavissa treeneissä oikeaan kameraan.

Ehkä voisimme harrastaa esteen avulla myös limbokisoja.
Juju nimittäin osaa mennä lättyäkin lättänämmäksi.

Vaikka luulisi, että "borderkissa" olisi pitkien leikkituokioiden jälkeen rauhaisa ja tyytyväinen, Juju tuntuu saavan niistä ekstrapotkua. Siitä tulee törkeä ahmatti, joka haluaisi vielä vähän lisää huomiota. Jo aamusta se alkaa maukua seuran ja leikityksen perään. Jos erehtyy menemään pikku mouruajan luo, se töpsöttää täyttä vauhtia olohuoneeseen ja alkaa raapia riemuissaan kiipeilypuuta. Heittelen sille trendikästä hiusrenksuani aamutoimien lomassa, mutta kun koittaa lähdön aika, Juju taantuu oven eteen hylätyksi kissanpenturaasuksi. Onneksi sillä on kuitenkin seuraa Nupusta, joka on isosiskoista ihanin: tänäkin aamuna Nuppu oli piilottanut iPadini, jotta en pääsisi töihin vaan jäisin kotiin Heidän seuraneidikseen:

Kuka muka voisi huomata vilttiin maastoutuvan iPad-kotelon, kun sen päällä köllöttää
näin hehkeä, aamuauringossa paistatteleva ragdoll? Paniikki jo meinasi tulla...

No onkos tullut joulu?

Shoppailu on nykyisin tehty hieman liian helpoksi. Kun tekee mieli ostaa pöräyttää lemmikeilleen jotakin kivaa, tarvitaan vain pari klikkausta. Näin meillekin Jujun kanssa kävi, kun suunnittelimme kevään agilitytreenejä. Pujotteluvälineet paketoitiin Saksassa saman tien, ja mukaan lähti vähän muutakin pientä kivaa. Sitten edessä oli enää pahin: odotus, joka huipentui tänään, kun tiesimme, että Deutsche postin äijä surauttaisi summeria hetkenä minä hyvänsä.

Tämä pehmeä paketti odotti lähetystä kaikkein eniten.

Nuppu povasi aikansa kuluksi nettipoikaystävälle
rakkautta, terveyttä ja hyvää mieltä.

Vihdoin ja viimein kuuden jälkeen lähetys sitten saapui! Mieheni ensireaktio oli kulmien kurtistus. Laatikko nimittäin antoi ymmärtää, että se sisältäisi kokonaisen agilityhallin, vaikka olin puhunut vain muutamasta välttämättömästä apuvälineestä.

Juju ei ollut uskoa onneaan!
Joulukolli teki paluun!

Tuotelistassa ei puhuta mitään
XXXL-kokoisesta kiipeilypuusta...

Ei kai auta muu kuin kurkata,
mitä tämä jättiläinen on syönyt.

Pakkausmuovia ainakin!

Juju "teki kissat" eli kiinnostui enemmän lootasta kuin
sen sisällöstä. Ja mikäs siinä, sillä harvemmin näkee
tämän suuruusluokan pahviboksia...

Laatikossa kokeiltiin myös vanhaa kunnon
"Rapistele sä sillä ja mä tällä puolella" -leikkiä.

Tässä kuvassa kaikki ostokset sitten näkyvätkin: pujottelusetti,
sisäesteet, pehmoinen ikkunalauta-alusta ja yksi kissanlelu.

"Kiitos, joulukolli, ihanista lahjoista!"

Kuten kuvista voi päätellä, pienten räggärien ilta sujui rattoisammin kuin pitkään aikaan. Mutta jotta saisimme blogiimme jännitettä ja jonkinmoista nostetta, emme vielä paljasta, mitä seuraavaksi tapahtuikaan…

Eikö kukaan leikikään Jujun kanssa?
Se selviää, kun pysyttelet kanavalla!